Innovatiiviset tapahtumat Sauvossa 2025 – ideakilpailuun tuli 9 tapahtuma- tai toteutusehdotusta.
Vuodelle 2025 myönnettävien toimintarahojen osalta ideoiden tulee täyttää perusedellytysten lisäksi seuraavat ehdot:
– Innovatiivisessa tapahtuma/toimintaideassa tulee olla kytkös Sauvon historialliseen menneisyyteen. Sauvon kirjallisesta merkinnästä historiakirjoissa tulee vuonna 2025 kuluneeksi 690 vuotta.
– Useamman toimijan yhteishanke voi saada maksimissaan 3000 euron toimintarahan.
– Kuntakuvaan pysyvästi jäävät ideat ja toteutukset ovat etusijalla.
Toimintarahan saamisen yleiset edellytykset ovat:
– idean tulee olla innovatiivinen eli jollain tavalla tuoda jotain uutta sauvolaisten arkeen esim. erilaisten tapahtumien ja uusien toimintamuotojen käynnistämisen kautta,
– tapahtuman tai toiminnan tulee fyysisesti tapahtua Sauvon kunnan alueella.
– toimintaraha voidaan myöntää yhdistykselle, toimintaryhmälle, yksityiselle henkilölle tai yrittäjälle.
– toiminta voi olla kertaluontoista tai pitkäkestoisempaa, rahaa ei anneta yhdistyksen tai ryhmän perustoimintoihin, välinehankintoihin tai matka-avustuksiin muualle kuin Sauvoon. Osana kustannuksia voi kuitenkin olla esim. ohjaajan matkakorvauksia Sauvoon, tapahtumiin tulee olla avoin osallistumismahdollisuus kaikille.
– toiminta voi kustannusrakenteen niin vaatiessa maksaa jotain osallistujalle mutta hinnan on oltava kohtuullinen.
– toimintarahan saaminen edellyttää suunnitelman, joka sisältää mm. tapahtuman tulo- ja menoarvion sekä viestintäsuunnitelman.
Vuoden 2025 ideat ovat:
1. Selku Kino
Tavoitteena on kehittää Selku-salia myös elokuvien näyttämönä.
Selku-salin varustelutasoa parannetaan hankkimalla kiinteä valkokangas sekä sen tarkkuuteen vastaava projektori ja lisäksi kehitetään myös äänentoistoa. Toteutus loppuvuodesta 2025.
Salissa on jo täydellinen pimennys sekä nouseva katsomo.
Selku Kinosta luodaan kuntaan pysyvä ja yhteinen aarre, jota myös muut yhteisöt, kuten MLL, eläkeläiset, Vanhempainyhdistys ja kunnan varhaiskasvatus voivat käyttää omissa tarpeissaan.
2. “Koti löytöretkeilijöille” – seikkailunomainen kuvataideprojekti päiväkoti Hakkiskodossa
Päiväkoti Hakkiskoto, kuvataiteilija Kaisa Vanhala sekä MLL:n Sauvo-Karunan osasto toteuttavat “Koti löytöretkeilijöille” -nimellä kulkevan seikkailunomaisen kuvataideprojektin, jossa yhdessä lasten kanssa luodaan päiväkoti Hakkiskotoon pysyvää taidetta.
3. Pinssikone ja tarvikkeet sekä Sauvo-aiheiset pinssit
Sauvon toimintakeskus Pihlaja hakee rahoitusta pinssikoneen ja sen tarvikkeiden ostoon. Sauvo 690 vuotta: Teemme Pihlajassa myyntiin Sauvo 690v. kunniaksi myyntiin erän pinssejä. Teemana on kylien nimet Sauvon logolla. Valmistamme myös erän humoristisempia, Sauvoaiheisia pinssejä. Käytämme pohjana kuuluisia lausahduksia.
4. Luova savi -työpaja
Sauvon käsien jäsenet Nina Messner ja Erja-Riitta Alander ohjaavat työpajan, jossa palvelukeskuksen asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat yhteisen keramiikkareliefi -teoksen. Teos sijoitetaan julkiseen ja saavutettavaan tilaan kuten esimerkiksi kirjastoon, terveyskeskukseen tai muuhun saavutettavaan tilaan.
5. KARUNA -kyltti Rantolan rantakalliolle Los Angelesissa sijaitsevan HOLLYWOOD -kyltin tapaan
Karunalaiset yhteisöt Karunan Kyläyhdistys, Karunan Urheilijat, Motorboat Club Karuna ja Karunan veneseura pystyttävät KARUNA -kyltin Rantolan rantakalliolle Sauvon 690 -vuotisen historian kunniaksi.
6. Suojalan ulkoilureitin ilmeen kirkastaminen uusilla merkinnöillä ja infotauluilla
Uudistunut reitti tarvitsee uudet merkinnät ja infotaulun. Sauvolaisia kannustetaan liikkumaan, ulkoilemaan ja käyttämään Suojalan aluetta sekä laavua. Suojala on kaikkien kuntalaisten käytössä oleva liikuntapaikka.
7. Sauvon Kesäkarnevaali ja Leikkifestivaali kesäkuun toisena viikonloppuna
Sauvon keskuspuistossa ja torilla järjestetään koko perheen kesäkarnevaali, jossa tarjotaan hauska ja yhteisöllinen päivä. Tavoitteena myös vahvistaa Sauvon tunnettavuutta perheystävällisenä kuntana. Järjestäjänä Sauvon Urheilijat.
8.Raitti 181 ry:n Elävä kirjasto -tapahtuma
Elävä kirjasto on kesällä 2025 toteutettava tapahtuma, jossa yleisö voi lainata elävän kirjan eli ihmisen keskustelemaan.
9. ”Sauvolaisia työssään” -valokuvanäyttely
Valokuvissa sauvolainen yrityselämä näyttäytyy kaikissa sen muodoissa. Henkilökuvissa kerrotaan yrittäjien arjesta.
Äänestykseen pääset tästä linkistä tai alla olevasta QR-koodista.